lauantai 13. kesäkuuta 2015

Lomaa odotellessa

Onpas taas pitkä väli edellisestä merkinnästä, pahoittelut!
Viimeisiä työvuoroja viedään, juhannusaattoaamuna pääsen yövuorosta LOMALLE, voi miten odotankaan.. Kolme viikkoa rentoilua tiedossa, jonkin verran suunnitelmia. Juhannusta vietetään porukalla isäni perheen luona Virroilla, kivaa tiedossa! Juhannuksen jälkeisenä maanantaina pitkäaikainen hyvä ystäväni tulee Oulun seudulta käymään meillä ensimmäistä kertaa, viipyy muutaman päivän, ja tarkoitus olisi mm. esitellä paikkoja ja katsastaa pitkästä aikaa tämänkin kaupungin yöelämä.
Jossain kohtaa täytyy käydä heittämässä Oulun reissu äipän luona.
Ja ja ja ja.. Ehkä ehdin myös levätä.

Huomenna aamu, maanantai vapaa (joka kuluu miehen kanssa Kuopiossa shoppaillen), tiistai aamuvuoro ja sitten ne kaksi yövuoroa. Sitten.
Tässä olisi liuta sekalaisia valjastelukuvia, vähän miltä päiviltä sattuu.
Mirnokat viihtyvät pihalla, pienellä kävelylenkilläkin on käyty ja tutkittu ihan täysin uusia paikkoja. 



Punaisia viinimarjoja tulossa ^^


Olen huomaamaton..


Vivi on tiiviisti mukana pihan kunnostuksessa..

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanan kesäisiä kuvia. Lämpö tuntuu nenun päässä ja kissiäiset nauttii =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavan harvassa vain olleet nuo oikeasti lämpimät päivät :(
      Toivotaan että lämpömittarin suunta on ylöspäin! ;)

      Poista