perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pakkoulkoilua

Olen kade niille, jotka ovat jo saaneet kissansa valjastelemaan tälle kevättä. Meillä eivät vain vielä innostu, yhtään.. Kaivoin valjaat esille entisestä kätköstään - Vivi muisti, että jaa tää on nyt tämä juttu, ja kipitti vaivihkaa pöydän alle piiloon. Tätähän se on tehnyt ennenkin, ei siis mitään uutta. Minni taas ei ole moksiskaan.
Aurinkoinen päivä, sula terassi ja ainakin mun mielestä ihan suht lämmintä. Kumpikin kävi haistelemassa ja teki pikaisen pyörähdyksen, ja eikun takaisin sisälle. Vein uudelleen, tällä kertaa laskin sulalle nurmikolle. Tassuja inhosta nostellen äkkiä pois. Sellaisia näiden simskujen ulkoilut ovat vielä toistaiseksi olleet. Hmph.
Edes yhtäkään ulkokuvaa en saanut, joten mirnokat posettivat sisätiloissa. 


Luimu ilme ja asento kertovat hyvin, mitä mieltä valjaista.


Jännä, kuinka ne sitten kesällä ovat ihan intona menossa ja oikein pyytävät päästä. Täytyy kai sitten vain todeta, että vielä on liian kylmä ja kostea meidän pienille hienohelmoille. Luulisi, ettei Minniä pienesti kostea nurmi haittaa, kun kävi jo siellä rapakossakin takajalkojaan myöten.. ;)
No, joka tapauksessa, eikös se talvi ennusteen mukaan jatku vielä, joten annettakoon anteeksi.

Lopetin tänään yövuorot ja pääsin vapaan viikonlopun viettoon. Ei suunnitelmia, ehkä hyvä niin. Rentoudutaan nyt kotona tylsistymiseen asti. Ahh.

.

10 kommenttia:

  1. Itse välillä toivoisin, että Devi olisi hienohelma - ei tarvitsisi kuunnella monta kertaa päivässä valitusta siitä, ettei mennä ulos säällä kuin säällä :D

    VastaaPoista
  2. Ei liity nyt mitenkään tähän postaukseen (nolo :D ) mut mulla on ollu justiinsa kaks kissaa hoidossa pisimpään mitä mikään kissa on aiemmin ollu (siis hoitokissa), reilun viikon. Huomenna ne lähtee kotiinsa, ja onpa ollu vaan ihanaa. Instagram on tulvillaan kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Hei ei tarttekaan liittyä postaukseen! :) Uskon, että ootte kisujen kanssa viettäny laatuaikaa. Tekivätkö ees yhtään pirruutta? Sulla on kohta kissakuume, varo vaan ;)

    VastaaPoista
  4. No hyvin vähän. Kertaakaan ei oo kynttä edes tullu, ja niin paljon antavat rakkautta, koko ajan vieressä ja puskemassa. Ainoat harmittavat asiat sohvan kynsiminen ja yöllä tukanpesu, kun herään siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatpas kilttejä tapauksia, kuulostavat kerrassaan ihanilta mirnokeilta :>

      Poista
  5. Voi tuota itämaista kauneutta. Siamin sisaret <3 Meillä valjasteluun totuttaminen on jäänyt kovasti simsettipojalta kesken mutta vielä sellaisena pikkukattina ei oltu moksiskaan. Vaikka kotona ollaankin rohkeaa niin tätä nykyä kaikki kodin ulkopuolinen ja outo vähän hirvittää. Isot kotikissat ei asiasta edes keskustele... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinhän se vähän on, että pakottamaan ei oikein voi :P Meilläkin aina valjastelukauden aluksi ollaan niin säikkyä tyttöä että huh, mutta pian tajuavat ettei siellä ulkona mitään todellista vaaraa ole ja siellä on niin kivaa, että muu unohtuu :)

      Poista
  6. Kyllä ne siitä vielä innostuu niin että saat käydä ulkona ihan kyllästymiseen saakka :D Kesällä onneksi siellä itsekin viihtyy suurimman osan päivästä niin kivasti kisutkin menee siinä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kesällä kun yhtä ulkoiluttaa, niin toinen mäykyy ikkunan takana surkeasti :P Sillon kyllä ollaan niiiin haluamassa ulos.

      Poista