lauantai 10. tammikuuta 2015

Uuden oppimista

Reissusta selvitty ja uudetvuodet ynnä muut juhlittu, onnistuneesti. Seuraavalle reissulle pitäisi lähteä jo ensi torstaina, tällä kertaa pohjoiseen. Matkakin on reilun tunnin pidempi, voi meijän kissoja.. Uudenvuoden aattona ajomatka sujui kovin äänekkäästi, ja meillä ihmisillä oli palaa hermo mirnokkien itkua kuunnellessa. Vaan näillä on mentävä, ei niitä voi kotiinkaan jättää.
Virtain reissulla molemmat huusivat jotenkin erityisen paljon, mutta toisaalta perillä taas olivat "normaalimpia" kuin koskaan aiemmin reissussa oltaessa (Minnikin söi tavalliseen ahmivaan tapaansa!). Vauvaa kävivät välillä haistelemassa ja Minni teki lähempää tuttavuutta yrittämällä pikkuisen syliin tämän istuessa sitterissä. Jotain rajaa... Vivi oli ihan vähän varovaisempi, mutta eipä sekään pelännyt pientä, oudosti ääntelevää ihmislasta.
Ja mitä uuden oppimiseen tulee, Minni oppi avaamaan oven, painamalla tassulla kahvaa.. Tätä ei olisi tarvinnut oppia.


Uusi vuosi, ja sen kunniaksi opettelin jotain uutta.. Nimittäin aloitin elämäni ensimmäisten pitsisukkien neulomisen! Tai eihän noissa tainnut loppujen lopuksi olla varsinaista opettelemista langankiertoa enempää. Jännä, miten sitä on aina ajatellut, että tämä on jotenkin muka vaikea juttu, eikä siksi ole tullut edes ohjeita vilkaistua. Siis, tämä ohje ainakin on helppo.
Anteeksi kuvien kaamea laatu, syytän talven pimeyttä ja vähäistä valoa.Oi kesä ja aurinko, tulkaa pian.




Ja virkkailukokeilua, himottais tehdä jotain noista tollasista neliöistä. Joku poncho?
Kyllä piti taas hakea vähän aikaa, että mitä sitä alkaisi neuloa. Aloittelin pariin otteeseen lapasia, säärystimiä, lainasin kirjastosta muutaman kirjan inspiraatioksi... Mistähän nuo pitsisukat sitten keksinkään.

Tämän viikonlopun olen yllättäen töissä, aamuvuorossa. Maanantaina yksi vapaa, sitten alkaa yöt ja niiden jälkeen reissuun. Ihanaa, mutta hirvittää jo sitä seuraava viikko; kuuden päivän putki ja samaan aikaan opiskelijan näytön vastaanotto. Arrgh sanon ma. En yhtään tykkää roikottaa perässäni opiskelijoita, ei vain ole mun juttu. Mutta eiköhän tästä selvitä.
Palailen asiaan vielä ennen sitä reissua, yritän ainakin kovasti.

.


2 kommenttia:

  1. Otamme osaa. Nimittäin tuon oven avaamisen oppimiseen :D Se on tosi hieno taito mutta aika haastavaa paikoin ;) Meillä on huudeltu matkustaessa kans viime aikoina aikalailla. Eilen ajattelin vaan että sellasia ne on, tekee tänki sata lasissa :D ei voi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jep ;) Onneksi ei ole kotona tuota yrittänytkään, ei meillä kyllä pidetä ovia kiinni oikeastaan ollenkaan. Reissussa pitää kisut aina eristää toiseen huoneeseen ihmisten ruokailun ajaksi, no siinäpä Minni sen avaamisen oppi.. :)

      Poista