maanantai 7. huhtikuuta 2014

Reissusuunnitelmia

Viimeinen yökkövapaa meneillään, kissat lämmittelevät astianpesukoneen päällä. Käytiin äsken vähän ulkoilmaa haistelemassa kynsien leikkuun merkeissä, sitten tuunailin/korjasin Vivin pieniä leluhiiriä.
Lauantai-iltana tuli pitkästä aikaa käytyä parin työkaverin kanssa kaupungilla viihteellä. Edellinen käynti taitaa olla.. pikkujouluna? Niin että jo oli aikakin.

Tämä viikko on töiden puolesta rento, kun ei ole kuin ilta- ja aamuvuoro, sitten taas neljän päivän vapaa
- tää likka lähtee kipaseen Oulussa! Aamulla ostin sunnuntain paluumatkan junalipun, menomatka sujuu kivasti bussilla. Lähtö on torstaiaamuna kello 06:50 ja perillä Oulussa ollaan 14:40.
Juu-u, kahdeksan tunnin istuminen hirvittää jo etukäteen - siis tuskaahan se oli viimeksikin, mutta pakko kestää. Tuossa ei onneksi ole vaihtoja, eli ei vain vahingossakaan pääse kunnolla jaloittelemaan. Paitsi pitää kai jossain kohtaa yrittää karata pissille, Varkaudessa taisi olla peräti vartin pysähtyminen?

Kovasti odotan tuota reissua. Äidille esitin jo ruokatoiveita puhelimitse, ne samat kuin viimeksikin.
Parin kaverin kanssa on sovittu treffit viikonlopulle, toisen kanssa on nähty viimeksi vuosi sitten.. Hurjaa, miten aika kuluu. Onneksi aina voi korjata tilanteen.

Nämä mussukat joutuvat jäämään Timpan hoiviin tuon matkan ajaksi, hyvinhän ne pärjää ei siinä mitään, mutta kun mulle tulee ikävä <3





6 kommenttia:

  1. No tuohan aika menee sitten neuloessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se voi olla totta, pitäs nimittäin äiteelle saada sukat tehtyä :)

      Poista
  2. Niin nätit kuvat kisuista taas! :) Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  3. Siinä taas naatiskellaan auringossa. Mukavaa Oulun reissua, kerrohan terveisiä tutuille. ;) Heitä sitten reissun jälkeen muutama kuva blogiinkin entisestä kotikaupungistani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pitää kahtoo jos ihan Oulun keskustan tuntumassa käydään, olen nimittäin tarkemmin sanottuna menossa Tyrnävälle/Kempeleeseen :) Mutta niin sieltä ainaki kuvia koitan saada :P

      Poista