perjantai 10. tammikuuta 2014

Kissojen reissukäyttäytymisestä

Menomatka oli huutoa, perillä oltiin kuin kotona lukuun ottamatta Minnin syömättömyyttä, paluumatka oli jälleen huutoa sekin. En ymmärrä, miksi Vivikin on aloittanut tuon automatkoilla maukumisen.. Ennen se on niin sievästi ja hiljaa ollut, mutta nyt pari reissukertaa se on yhtynyt Minnin valitukseen. Ehkä se tosiaan ottaa kaveristaan mallia?
Nukkui ne välillä, hetken. Matka kuitenkin kesti neljä tuntia suuntaansa.

Minnin "syömättömyys" on myös melko uusi juttu tuolla reissun päällä. Siis, kyllähän sillä ruokahalua on ja syökin, mutta vain ns. herkkuja. Kissanruoka ei kelvannut ennen kuin vasta lähtöpäivänä (joko oli niin nälkä, tai sitten se vasta asettui taloksi). Nuuski vain nopeasti kippoon laittamani evään, ja lähti muualle tutkailemaan. Isäni laittoi ruoaksi naudan sisäfilettä ja antoi siitä paloja Minnille - kylläpä kelpasi! Tuossa vaiheessa nälkä olisi ollut loputon. Tai jauhelihapihvin jämät, nam nam. Ynnä muut ihmisten ruoat. Mutta kissanruokaa ei suostunut maistamaankaan.
Toisena aamuna sain sen syömään kun oikein tyrkytin, mutta viiden minuutin kuluttua oksensi annoksen pois, se siitä.

Kaikin puolin muuten Minni oli oma aktiivinen ja sosiaalinen leikkisä itsensä, joten mitenkään "sairas" se ei ollut. Jostain syystä se vain alkoi nirsoilla oikein kunnolla. Vivihän kyllä veti ja olisi mielellään ahminut myös kaverin eväät, jopa sen oksennuksen..  

Kotona on kiva olla.

Vaan eipä se Vivikään täydellinen kyläilijä ole; vieraiden ihmisten rapsutuksiin se usein vastaa tassulla ja yrittää näykkiä hampaillaan. Aivan niin kuin teki mullekin silloin kun se meille tuli.. Eli hitaasti lämpenevää sorttia, lievästi ilmaistuna.

Viikon päästä olisi taas tiedossa maakuntamatkailua, tällä kertaa Oulun suunnalle. Taas rimppanat on vietävä isäpuoleni isälle hoitoon kuten viimeksi siellä käydessä, kun ei ne äitin kollikissat varmaan hirveästi tykkäile näistä meidän rinssessoista.
Vaan kyllähän ne pärjää, viimeksikin meni niin hyvin.
Saisivat kuitenkin jo tottua tuohon autoiluun, Ouluun on täältä kuitenkin vielä vähän pitempi matka kuin Virroille..

.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta. Vähän pitää aina nirsoilla joten yleensä Konstalle tarjoankin vain jotain mitä tiedän sen varmasti syövän. Pikku hiljaa sitten kaikenmoista evästä ja kyllä se siitä. Ellin kanssa ei tietenkään ole mitään ongelmaa kun on joka paikassa kuin kotonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu seuraavalla kerralla Minnille on mukana raksuja, raksuja ja lisää raksuja. Niitä oli nyt tolla reissulla vain sellanen pieni näytepakkaus, kelpasivat niin hyvin että meinas haukata multa sormetkin mennessään.. :P

      Poista