tiistai 28. tammikuuta 2014

Kaksivuotias rakkauskissa

Tosiaan niin Minni täytti tuossa viime viikolla vuosia. Miten nopeasti aika kuluukaan.. Vastahan me haettiin se Tampereelta kotiin ja voi, mikä rääpäle se silloin oli <3

Tää olis nyt niinku toinen videopostaus peräkkäin, mutta kun..
Vanhalla kännykälläni kuvasin tämän videon (mikä selittää upean laadun..) silloin kun Minni meille saapui, ihan ekana päivänä. En vain voi olla hymyilemättä tuolle suloiselle pikku rimppanalle, sellainen rakkauspakkaus isoine korvineen - ja sitähän se on vieläkin, rakkaus vain kasvaa.


Tuntuu ihan hassulta katsoa tuota videota. Mutta ajatelkaas, JO SILLOIN Minni hinkkasi poskeaan tuohon ruokakaapin oveen.. Se on sen tavaramerkki, tekee sitä jatkuvasti ja ovenpielestä näyttää jo maali alkavan kulua pois siitä kohtaa, uskokaa tai älkää..

Tässä meidän synttärisankari tänä päivänä, on siitä vaan kasvanut kaunis ja rakastettava Kissa.



maanantai 27. tammikuuta 2014

Jännä kananmunakenno

Jostain blogista (jonka nimeä en valitettavasti enää muista/löydä) löysin idean kotitekoiseen aktivointileluun. Kananmunakenno, pakko kokeilla. Tässä nyt ei tarvitse sen kummemmin askarrella mitään, kansi vain pois.
No, meillä tämä ainakin on ollut hitti, mirnut ihan mielissään koittaa saada herkkuja käsiinsä.

Sen olen huomannut, että Vivi on tämän kanssa hieman innokkaampi ja käsittelee lootaa "rajummin", mistä syystä Minni jää melko usein taka-alalle. Niin ja Vivi syö kaikki raksut.
Vaan tämä korjaantuu sillä, että sekaan heitetään tuollaisia kuivattuja kalkkunaherkkuja, jotka eivät Viviä kiinnosta yhtään, mutta joihin Minni taas on ihan hulluna. Näin syötävää jää molemmille.

Kuvailin videolle tätä ruoalla leikkimistä: 


maanantai 20. tammikuuta 2014

Kylmä viikonloppu Tyrtsillä

Viikonloppureissusta palauduttu, niin ihmiset kuin kissatkin. Kaikki meni oikein mallikkaasti, ja hyytävästä pakkasesta huolimatta auto oli mukavan lämmin myös kissojen matkustaa (alkuun vähän huolehdin että tarkenevatkohan, kun siamilaisilla ei tuo turkki mikään paksu ja runsas ole). No hyvin tarkenivat, ja pitivät vielä itsensä lämpiminä määkimällä koko menomatkan, tullessa oli ehkä aavistuksen hiljaisempaa (väsymystä?).
Yökyläily hoitopaikassa meni mukavasti, kisut olivat kuulemma nukkuneet sängyssä jalkojen päällä aivan kuten kotonaan. Minnikään ei ollut ranttuillut eväiden suhteen, vaan söi ihan normaalisti hyvällä ruokahalulla.
Pahimmillaan lämpömittari näytti reilua -27 astetta, tiedä sitten kävikö yöllä vielä kylmempänä. Hyihyi, ja mulla on uusi kunnon talvitakki vasta etsinnässä.

Reissukuvat ovat taas minimissään, sain nyt kuitenkin räpsästyä jonkinlaiset kuvat äidin ja isäpuolen kollikissoista.




Joululahjat vaihdettiin puolin ja toisin, isäpuolen sukat olivat passelit ja kelpasivat oikein hyvin.
Tässä jonkinlainen huono kuva, otettu siinä vaiheessa kun ensimmäinen sukka oli valmiina. Syystä että toisen sain valmiiksi/viimeistelin vasta autossa matkalla pohjoiseen.



keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Öiden välissä

Pikapäivitys, koska mun pitäis vissiin olla jo takaisin nukkumassa. Nousin ylös vain värjätäkseni tukan, ja nyt sekin homma on hoidettu. Mulle siunaantui kahden yövuoron sijasta kolme, ja vielä tosiaan olisi se viimeinen jäljellä. Sanovat, että kolmas on jo edellisiä helpompi. Hmm, saas nähdä.

Vaan kun yöstä selviän, pyöräilen kotiin nukkumaan pariksi tunniksi (mikäli en koe jäätymiskuolemaa kotimatkan varrella), ja luultavasti jo puolenpäivän jälkeen pääsemme taas kerran aloittamaan maakuntamatkailun. Tällä kertaa sinne Oulun seutuville äitini ja isäpuolen luo.
Mirnukoille pitää käydä ostamassa kasa ruokaa ja pakata Ikea-hiiri mukaan yökylään hoitopaikkaan. Käydäänhän me perjantaina ja lauantaina päivällä moikkaamassa typyjä, kun ei sinne matkaa ole äitini luota kymmentä kilometriä enempää. Joten eivät ne ihan täysin meistä erossa ole tuona viikonloppuna.
Perushyvää talvikeliä (=pakkasta) huomiselle luvattu, joten automatkan pitäisi ainakin teoriassa sujua ihan mukavasti. Takapenkillä rääkyvät kissaeläimet turhauttavat jo ajatuksena etukäteen, vaan eipä asialle oikein mitään ole tehtävissä. Täytyy vain kestää. Musat vaan isolle.

Tähän loppuun vielä muutama julkaisematon joulunajan kuvajainen liittyen siihen ikuisuusprojektiin nimeltä torkkupeitto..
Rupesin jo kasailemaan sitä, vaikka vielä puuttuu palasia aikas monta. Saa sitten nähdä, mitä tuosta tulee, tuleeko peittoa ensinkään vai keksinkö jotain muuta. Mutta mitä?





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hur hur

Minnistä on tullu melkoinen kainalossa nukkuja ja pusuttelija.
Tänäkin aamuna neljän aikaan hereillä ollessani se työnsi kuononsa mun kainaloon ja sitten asettui siihen niin että sen pää oli olkapääni ja kaulan välissä.
Siinä se kehräsi ja antoi vähän väliä pusuja mun poskelle märällä kuonollaan.
Vedin peittoa sen päälle ja oltiin vaan, enhän mä pystyny nukkumaan kun se siinä niin suloisesti kehräsi.
Hur hur.


Björk ~ One Day


perjantai 10. tammikuuta 2014

Kissojen reissukäyttäytymisestä

Menomatka oli huutoa, perillä oltiin kuin kotona lukuun ottamatta Minnin syömättömyyttä, paluumatka oli jälleen huutoa sekin. En ymmärrä, miksi Vivikin on aloittanut tuon automatkoilla maukumisen.. Ennen se on niin sievästi ja hiljaa ollut, mutta nyt pari reissukertaa se on yhtynyt Minnin valitukseen. Ehkä se tosiaan ottaa kaveristaan mallia?
Nukkui ne välillä, hetken. Matka kuitenkin kesti neljä tuntia suuntaansa.

Minnin "syömättömyys" on myös melko uusi juttu tuolla reissun päällä. Siis, kyllähän sillä ruokahalua on ja syökin, mutta vain ns. herkkuja. Kissanruoka ei kelvannut ennen kuin vasta lähtöpäivänä (joko oli niin nälkä, tai sitten se vasta asettui taloksi). Nuuski vain nopeasti kippoon laittamani evään, ja lähti muualle tutkailemaan. Isäni laittoi ruoaksi naudan sisäfilettä ja antoi siitä paloja Minnille - kylläpä kelpasi! Tuossa vaiheessa nälkä olisi ollut loputon. Tai jauhelihapihvin jämät, nam nam. Ynnä muut ihmisten ruoat. Mutta kissanruokaa ei suostunut maistamaankaan.
Toisena aamuna sain sen syömään kun oikein tyrkytin, mutta viiden minuutin kuluttua oksensi annoksen pois, se siitä.

Kaikin puolin muuten Minni oli oma aktiivinen ja sosiaalinen leikkisä itsensä, joten mitenkään "sairas" se ei ollut. Jostain syystä se vain alkoi nirsoilla oikein kunnolla. Vivihän kyllä veti ja olisi mielellään ahminut myös kaverin eväät, jopa sen oksennuksen..  

Kotona on kiva olla.

Vaan eipä se Vivikään täydellinen kyläilijä ole; vieraiden ihmisten rapsutuksiin se usein vastaa tassulla ja yrittää näykkiä hampaillaan. Aivan niin kuin teki mullekin silloin kun se meille tuli.. Eli hitaasti lämpenevää sorttia, lievästi ilmaistuna.

Viikon päästä olisi taas tiedossa maakuntamatkailua, tällä kertaa Oulun suunnalle. Taas rimppanat on vietävä isäpuoleni isälle hoitoon kuten viimeksi siellä käydessä, kun ei ne äitin kollikissat varmaan hirveästi tykkäile näistä meidän rinssessoista.
Vaan kyllähän ne pärjää, viimeksikin meni niin hyvin.
Saisivat kuitenkin jo tottua tuohon autoiluun, Ouluun on täältä kuitenkin vielä vähän pitempi matka kuin Virroille..

.