maanantai 12. elokuuta 2013

Painajaisia

Löysin Vivin aivan elottomana, se makasi kerällä eikä hengittänyt. Se oli kuollut. 
Mietin, että ei voi olla totta, minun rakas Vivini. 
Sitten, pikkuhiljaa se alkoi osoittaa elonmerkkejä; availi silmiään ja liikautti tassuaan. Pian se oli taas elinvoimainen ja terve, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 
Itkin (säikähdyksestä/helpotuksesta?) auttamattomasti, siis ihan helvetisti. 
Sitten heräsin unesta, ja huomasin itkeväni oikeasti. Pyyhin kyyneliä ja yritin jatkaa nukkumista.

Tuollaisen unen näin reilu viikko sitten siellä Tyrnävän reissulla. 
Nyt viikonloppuna mökkireissulla uneksin taas, enkä yhtään hilpeämmästä aiheesta..

Minni oli karannut. Etsittiin pitkään ympäri kyliä, ulkoa ja rakennusten sisältä. Olin paniikissa. Muutamaan kertaan ilmoitettiin löytökissasta, ja toiveikkaana etsin sen käsiini. Pettymys, ei se ollutkaan Minni. Aina ne löytökissat olivat vieraita, nekin, jotka kaukaa näyttivät Minniltä. 
Yhtäkin luulin omaksi, pitelin sylissä ja hellittelin, kunnes se pyristeli vastaan ja huomasin sen olevan tumman värinen maatiaiskissa - petyin ja päästin menemään. 
Epätoivon tunne oli valtava, itkin taas lohduttomasti ja ajattelin, että antaisin mitä vain jotta Minni löytyisi.
Ei se löytynyt, ja taas heräsin sydän hakaten kesken itkun (tällä kertaa en sentään ollut kyynelehtinyt..)

Mistä tuollaiset unet tulee? Tasan viikko oli noilla unilla väliä. Vivin unen jälkeen palatessamme Savonlinnaan, poikkesimme matkalla Ikeassa ja ostin sieltä muutaman uuden pehmohiiren. Samana iltana Vivi pureskeli ja nieli yhden hiiren hännän, ja väistämättäkin tuli mieleen, että tätäköhän se uni tarkoitti. 
(No, viikko kulunut eikä hännästä mitään vaivoja ole aiheutunut joten kaikki kunnossa, varmaan löytänyt luonnollisen takaoven kautta ulos..)
Mutta kaikkea sitä näkee. Kauheita unia, kun ne vielä tuntuvat niin todellisilta. Tiedätte varmaan tunteen? 

Pelkäänkö mä alitajuisesti, että noille mirnuille jotain tapahtuisi? Ne on rakkaita, joten sikäli en ihmettele. 
Ei vain ole millään tasolla mukava nähdä tuollaisia unia, ja nyt mulla on niin ikävä molempia, että oikein odotan kotiin pääsyä. Tänään neljän maissa olenkin kotona, puolilta päivin hyppään junaan.
Minni ja Vivi saavat oikein isot halit ja pusut..

.

2 kommenttia:

  1. Kauheita unia, mutta itse en usko enneuniin, tai ainakaan ne eivät koskaan ole käyneet toteen.

    Joten EI HUOLTA! :)

    VastaaPoista
  2. Jep, eiköhän noi vaan heijastele sellaista yleistä huolta jota noista karvakasoista alitajuisesti kantaa. Hope so :)

    VastaaPoista