perjantai 29. maaliskuuta 2013

Aamu alkaa appelsiinilla

Tosiaan, vapaapäivä 3/3 korkattu. Vivi tuli tähän synkkyyn katteleen, Minni raapii selkää jatkuvasti kun pitäisi Ikean pehmohiirtä heittää uudelleen ja uudelleen.. Mamin pikku noutaja ^^ 
Vivi puolestaan leikki noutajaa yöllä, toi sellaista pientä kilisevää naruhiirtä mun tyynylle. Ja eihän tämä palvelija voinut edes unissaan kieltäytyä leikistä, ei.

Olen tässä viikon verran syönyt appelsiineja, ja pitihän niitä taas eilen kantaa Prismasta kissojen ihmeteltäväksi. Tämän aamun eväs koostui ko. hedelmästä, maustamattomasta viilistä sekä kauraleseistä ja vehnänalkioista. Uuu, terveysruokaa?? Ei ollut, lisäsin nimittäin hyppysellisen sokeria tuohon viiliin, haha.




Huomasin, että aurinko on viimeinkin sulattanut meidän terassin. Se meinaa ainakin sitä, että pikkuhiljaa noita mirnukoita voisi houkutella haistelemaan kevättuulia. Sulaisi vain koko pieni takapihamme, niin pääsisi ihan valjastelemaan. Vivi ei montaa kertaa ehtinyt viime kesän lopulla ulkona käymään, joten sillä on ehkä enempi totuttelua kuin Minnillä. Toisaalta (uskokaa tai älkää) Vivi oli jo silloin syksyllä valjastellessa vähän sen oloinen, että rohkeammin menee kuin kaverinsa. Jännä, nimittäin muuten se on selvästi Minniä arempi, ainakin uusien ihmisten suhteen. 

No mutta kohta on kesä ja kärpäset, kissat ja valjaat, sittenhän sen näkee.

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti