torstai 3. tammikuuta 2013

Bastards

Posti toi tänään pienen synttärilahjan, jonka tosin olin ihan itsekseni tilaillut Levykauppa Äx:stä.
Björk oli näemmä tässä taannoin julkaissut Bastards -nimisen albumin, joka sisältää remix -biisejä viimeisimmältä studioalbumilta, Biophilialta. Aijaij. Kohta viritän plätyn kuulumaan stereoistani (toinen puolisko lähti käymään rinteessä jättäen minut hetkeksi omaan rauhaani, joten nyt on ehdottomasti oikea aika kuunnella Björkiä!), mutta sitä ennen postaan tämän kirjoituksen.

Levynkansitaide vakuuttaa jälleen.



Ja tietenkin biisinäyte kyseiseltä remix -levyltä, olkaapa hyvät:



.

3 kommenttia:

  1. Mä juuri bongasin tän Spotifystä tänään. Ei toki vedä mitenkään vertoja sille fiilikselle kun laittaa neulan levylautaselle ja ihailee kansitaidetta.

    Pointti lähinnä, että aion itse kuunnella tänään tuon levyn kunnolla, juurikin toi Souleyman remiksi sekä Hudson Mohawken versio vaikuttivat todella lupaavalta!

    VastaaPoista
  2. Tykkäilin itse kovasti tuosta levykäisestä, itse asiassa yllätyin positiivisesti kun viimein sain sen kunnolla stereoihin soimaan. Aiemmat koekuuntelut youtubesta läppärin säälittävillä kaijuttimilla eivät todellakaan antaneet mitään käsitystä siitä, mitä tulemaan pitää. Eipä ainakaan tarvitse katua ostosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pystyisi ikinä kuuntelemaan ilman "kunnon" kaiuttimia. Tietokoneessakin on kiinni tuollaiset halpis-monitorikaiuttimet. Olohuoneessa Wharfedalen lattiakaiuttimet :)

      Poista