maanantai 19. marraskuuta 2012

Uusi cämera, kiitos!

Jo pitemmän aikaa olen haaveillut ja miettinyt uuden kameran ostoa. Tänään vihdoin aloin selailla netistä uudempia Canonin IXUS -digikameroita, tuo mun nykyinenhän on ikivanha IXUS 95 IS - todellakin on jo aika päivittää kalustoa nykyaikaan.
Timppa onneksi osallistui kanssani eri kameroiden tarkasteluun, kun hän näistä tekniikan asioista paremmin tietää. Itsehän en olisi osannut päättää, kun verkkokaupoissa oli myynnissä puolenkymmentä eri IXUS -mallia. Jokaisessa jotain pientä eroa muihin verrattuna. "Mistä mää tiiän mikä näistä kannattaa ostaa??" No, toivottavasti tämä tilaamani on nyt sitten se paras vaihtoehto meikäläiselle. Eli Canon IXUS 510 HS, valkoisena. Hyvällä tuurilla ehtii saapua perille tällä viikolla, jeijei.




Näkyvin ero tuohon mun vanhaan verrattuna on varmastikin kosketusnäyttö. Ensin ajattelin, että ei ei ei, kyllä ne nappulat täytyy olla, mutta toisaalta; tänä päivänä ollaan aika lailla siinä pisteessä, että kaikki toimii kosketusnäytön kera, halusin tai en. Joten ehkä mun on kaluston lisäksi korkea aika päivittää myös omaa asennettani näitä vempaimia kohtaan.

Eli kunhan Pikkupoika Posteljooni tuo minulle pakettini, voisi olettaa, että tässäkin blogissa nähdään ainakin vähän laadukkaampia kuvia.

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti