lauantai 11. elokuuta 2012

Tulevia levyshoppailuja

Pitäisi pitkästä aikaa tehdä tilausta joko CDON.comiin taikka LevykauppaÄxään. Enpä muistakaan, milloin viimeksi olisin tilaillut levykäisiä netistä (ehkä joskus Kemissä opiskeluaikoina?). Tampereella asuessa levyt tuli ostettua Swamp Musicista joko uusien tai käytettyjen levyjen puodista. Täällä Savonlinnassa taas ei ole ainuttakaan levykauppaa, joten nettipuodit tuppaavat jälleen mukaan elämääni. Viime aikoina ei ole tullut levyhankintoja tehtyä juuri lainkaan - olisinko täällä asuessani ostanut vain Björkin uusimman? Tosin lyhyeksi on ostoslista käynyt. Aika lailla olen saanut haalittua ja kerättyä kasaan kaikki himoitsemani, sekä lisäksi muutama heräteostos (verukkeella: "kun näin halvalla saa!" - Swamp Musicin käytetyt levyt 5 e/kpl). 

Jotain kuitenkin vielä uupuu, kaikkien törsättyjen eurojen jälkeen. Jossain vaiheessa on ihan pakko (siis oikeasti pakko) hankkia Amethystiumin levyt. Muutama kyllä löytyy levyhyllystä netistä ladattuina ja poltettuina, mutta koska olen cd-levyjen suhteen periaatteen ihminen ja haluan omistaa levyni aitoina mikäli se vain on mahdollista, täytyy tuo hankinta tehdä ennemmin tai myöhemmin. CDON.comista nuo levyt voisi saada, mutta syy siihen miksi ostos on venynyt venymisen jälkeen, on niiden plättyjen hinta. Amethystiumin levyistä nimittäin pitäisi maksaa about 30 euroa kappaleelta (auts). Muista Suomen verkkokaupoista en ole niitä löytänyt, joten ota tai jätä. Ja kyllähän minä sen otan.





Ambient -musaa siis kyseessä, tämän löydön tein joskus.. ehkä vuonna 2008-2009. Rakkautta ensikuulemalta.

  
Toinen must-juttu olisi E-Typen albumi Euro IV Ever. Last man standing mulla jo löytyykin hyllystä ja se kai se tärkeämpi onkin. En varmaan itsekään tajua, kuinka suuri osa noiden kahden levyn merkityksellisyydestä liittyy niihin aikoihin, kun niitä aloin kuunnella (jossain kohtaa lapsuutta). Niihin tunteisiin, tapahtumiin, muistoihin. Muistot - tuo sana ympäröi näitä kahta levyä. Siksi ne ovat tärkeitä, etenkin Last man standing. Jostain syystä Morning light voi edelleen saada mut itkemään; ei itse kappaleen, vaan niiden muistojen vaikutuksesta.  
Kai jotenkin herkkää ollut tuo aika elämässäni?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti