keskiviikko 8. elokuuta 2012

Öitöihin

Tosiaan, ensimmäiset yövuorot tuossa työpaikassa alkavat olla käsillä. Heräilin aamulla suht ajoissa, jotta EHKÄ saisin iltapäivällä vähän nukuttua (mutta tuskinpa jännitykseltä saan). Kuitenkin nuo yöt kuulostavat hirvittävän paljon rauhallisemmilta edelliseen työpaikkaani verrattuna, niin että eiköhän tuo suju vaikka vähän nukkuen.

Päivät tuntuvat taas hiukan olevan (menossa) sekaisin, huomenna on jo torstai ja whattöfak, perjantaiaamuna lähdetään hakemaan sitä simskutyttöä?? Tuskin saan matkalla yövuoron jäljiltä nukuttua, kun stressaan, ehdimmekö varmasti kahdeksitoista Tampereelle. Periaatteessa kyllä, ja T vakuutti, ettei meillä viittäkään tuntia siihen mene. Mutta kun kuulostaa, että hänen lapset tulisivat mukaan (missä en taas näe yhtään mitään järkeä), sen tietää mitä matkanteko pikkuihmisten kanssa on. Täytynee töistä vohkia kuikka ja alusastia, ettei pissataukojen määrä nouse kovin suureksi. Nojoo, kaipa T sitten tietää kun väitti meidän ehtivän. Kuitenkin se olen minä joka asiasta stressaa, 
i h a n a a. Eniwei, mulla onkin sitten kokonainen viikonloppu aikaa nukkua (niin varmaan, uus kissanpentu talossa, en todellakaan nuku ylimääräisiä!) No mutta toivotaan parasta sen perjantain menomatkan suhteen, ettei sille matkalle nyt ainakaan mitään ylimääräistä häppeninkiä tule, esimerkiksi liikenteestä johtuvaa viivästymistä...

Lopuksi vielä - Minni ulkoili jälleen viikonloppuna:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti